GA4 tag

lauantai 15. helmikuuta 2014

Koeajojen rankka maailma

Karavaanarit.fi -verkkosivun keskustelupalstalla (etuteltan puheet) on mielenkiintoinen keskustelu käynnissä matkailuajoneuvojen koeajoista Caravan-lehteen. Mielipiteet pakottivat myös minut, yksi koeajajista, kommentoimaan keskustelua omalta osaltani.


Alla olevat näkemykset ovat omiani, mutta uskon monen muunkin koeajoja kirjoittavan yhtyvän näkemyksiini.

Koeajon tekemisestä olen kirjoittanut pitkän jutun viime vuonna lehteen (2/2013 sivut 58-59) avatakseni lehden lukijoille, mitä koeajon tekeminen on käytännössä. Se ei todellakaan ole mikään huviretki ilmaisella autolla esim. hiihtolomaksi tms. Autot ovat myyntiä varten, ei koeajajien henkilökohtaisia tarpeita tyydyttämään.

Etuteltan puheissa on nyt ja aiemminkin kirjoitettu, että koeajajat ovat myyjäliikkeiden lahjomia. Minä en ole lahjottavissa kirjoittajana. Eikä sitä ole kukaan auton luovuttanut myyjäliike yrittänytkään. Totesin em. jutussani, että suomalaiset maahantuojat ovat fiksua väkeä. Emme elä enää 80-lukua. Kirjoitan 29 vuoden kokemuksella näistä härveleistä, en myyjän laskuun.

Nykyajan uudet matkailuautot ovat hyviä tuotteita. Ei ole itsetarkoitus kaivaa niistä esiin väkisin huonoja asiota, jos niitä ei ole sivukaupalla kirjoitettavaksi. Lisäksi eri käyttäjät näkevät asiat eri tavalla. Ei ole yhtä totuutta.



Minä näen työssäni suurimmat puutteet autoissa lämmityksessä ja talvikäyttöön varustelussa. Mutta eihän kaikki käytä autoaan talvisin. Caravan-lehti, eikä moni muukaan harrastelehti, ei pysty tekemään viikkoja kestäviä kestotestejä. Se meidän on vaan hyväksyttävä. Silti uskon, että viikonlopun mittaisella koeajolla voimme välittää lukijoille erilaisia näkökulmia autoista ja vaunuista. Ja minulla on aina naisnäkulma jutuissa, koska vaimoni on mukana koeajoreissuilla.

Me koeajat olemme perusolemukseltamme positiivisia ihmisiä. Emme tee koeajoja murhamiehen otteella. Jokaisessa koeajoyksilössä on sekä hyviä puolia että kehitettäviä kohteita. Viikonlopun reissulla ehtii kyllä nähdä ne kaikkein oleellisimmat hyvät ja huonot asiat auton käytettävyydessä.  

Parasta palautetta on nähdä itse omin silmin koeajoissa huomattujen asioiden korjaukset seuraavissa vuosimalleissa. Viimeksi näin kävi Kaben 1/2013 lehden koeajon huomioista. Vuosimalliin 2014 ohjaamon lämmitysjärjestelmää oli muutettu sen suuntaiseksi mitä tehtaalle kirjoitin.

Käykää hyvät ihmiset myyjäliikkeissä ja viettäkää siellä olevissa autoissa useampi tunti ja miettikää, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Uskallan väittää, että monen auton osalta huomaatte yllättävän paljon myös niitä hyviä asioita, joista me myös mielellämme kirjoitamme.

Mitä ajatuksia sinulla on Caravan-lehden koeajoista? Kerro mielipiteesi tässä blogissa ja/tai kysyä lisää. Vastaan mielelläni.

Linkki: keskustelu Etuteltan puheissa

2 kommenttia:

  1. Suoraselkäistä ja uskottavaa tykitystä niille, joita aina kaikki epäilyttää. Kyllä se aivan työstä käy kun koko ajan pää raksuttaa j a vielä pannaan asiat paperille jäsennellysti kuvien kera. Hyvä Antti!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. On totta, että yksittäisen koeajon tekeminen alkuvalmisteluista siihen pisteeseen, että sen voi lukea lehdestä, on melkoinen työrupeama. Mutta joka kerta työn tehtyä on hyvä tunne, että on saanut jakaa kokemuksen muille.

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi blogista ja mitä haluaisit tietää karavaanarina olemisesta.