Mina haluan ajaa!

Arvostettu autotoimittaja Vesa Eskola kirjoittaa blogissaan hurjia. Hän odottaa itseohjautuvaa matkailuautoa. Apua, minä en odota!

"Näillä kilometreillä" voin olla tätä mieltä. Olen ajanut melkoisen määrän kilometrejä elämäni aikana, olematta autoliikenteen ammattikuski vajaan kuuden vuoden taksituuraajan työsarkaa lukuunottamatta. 

Ja edelleen pidän ajamisesta. Se on lähes poikkeuksetta rentouttavaa oli sitten ruuhka tai ei täällä pääkaupunkiseudulla. Pitkän karavaanariuran aikana olen ajanut keskimäärin matkailuajoneuvolla reilut 10 000 km vuodessa ja muut siviili -ja työajot päälle. Eikä vieläkään kyllästytä. No miksi ei?

Vanha sanonta "Jos et aja, et näe" pitää hyvin paikkansa. Toki joku voi sanoa, että "Jos et lennä, et näe", tai "jos et purjehdi, et tiedä veneilystä mitään". Totta kaikki nämä väittämät, mutta nyt kirjoitan karavaanariharrastuksen näkökulmasta. 

Tähän harrastukseen, kuten veneilyynkiin tai moottoripyöräilyyn, kuuluu olennaisena osana paikasta toiseen siirtyminen, jonka aikana katsellaan ympärille, "navigoidaan" sähköisten apurien avulla, ihmetellään maailman menoa tai sitten vain rauhoitutaan ja nautitaan, unohtamatta vastaantulevan karavaanarin tervehtimistä. Ja perillä "jossain" levätään, tutustutaan uusiin paikkoihin ja suunnitellaan seuraavaa siirtymää. Näin liikkuvat ihmiset tekevät.

Ajamisen nautintoon vaikuttaa tietenkin myös käytössä oleva kalusto. Keskimäärin se on tämän harrastuksen piirissä olevilla varsin hyvää ja luotettavaa. Hyvä näin, sillä jatkuva kädet rasvassa olo voi pyyhkiä monen mielestä ne hyvät kokemukset, joita on kertynyt reppuun. Nykyisin myös lapsiperheille on olemassa lukuisa määrä viihdykkeitä ja ilmastoitu sisätila matkojen ajaksi. Ennen laskettiin rekisterikilpiä tai punaisten autojen määriä.

Henkilökohtaisesti toivon, että Eskolan Vesa joutuisi odottamaan itseohjautuvaa matkailuautoa vielä monta vuotta. Jos haluan matkustaa toisen kyydissä, valitsen junan tai linja-auton. Sitä tunnetta, jonka matkailuauton ja aiemmin vaunun veturissa ollessa aina koen, ei saa tuhota itseohjautuvalla autolla. Minä en halua tätä muutosta!

Eskolan Vesan tuntien tiedän, että hänellä on oikeus odottaa itseohjautuvaa, sen verran mies on vuosien mittaan rattia pyörittänyt, että sallittakoon odotus hänelle.

Mitä sinä ajattelet asiasta? Odotatko jo itseohjautuvaa matkailuautoa? 

Lue Vesan blogi Moottori-lehdestä

Mistä uusia voimia joukkoon?

SF-Caravan yhdistysten omilla alueilla on haaste, joka ei ehkä ole tiedossa kuin niillä, jotka ovat alueiden kausipaikkalaisia.

Pääsiäisviikolla tuli kierreltyä ennen käymättömillä sekä normaaleilla että SFC-alueilla (jäsenyhdistysten alueet). Yhdistysten alueiden saunoissa kuulee mielenkiintoisia keskusteluita. Aiheet ovat laidasta laitaan.

Yhtä saunakeskustelua jäin todella miettimään. Erään alueen kausipaikkalaiset iäkkäämmät mieshenkilöt pohtivat saunassa asiaa, joka on monella alueella akuutti: mistä löytyy alueelle nuoria karavaanareita, jotka ottaisivat alueen yhteisistä asioista vastuuta.

Eräs keskustelija kiteytti asian näin: "Olisi hienoa, jos jotkut nuoret tulisivat alueelle ja sanoisivat, että levätkää ja nauttikaa, me hoidamme nyt hommat tästä eteenpäin."

Toki olen tietänyt tämän harrastuksen suuren haasteen harrastajakunnan ikääntymisestä, mutta edellä mainittu kiteytys avasi silmäni vielä enemmän, miten asia näkyy ja tuntuu jopa fyysisesti SFC-alueilla. 

Itse olen matkailuautoilija, joka kiertelee eri alueilla, juurtumatta mihinkään tiettyyn paikkaan. Tästä syystä talkoovoimien nuorentaminen ei minulle näy. Toisaalta näen tämän saman asian toisesta näkökulmasta kerrostalomme talkoissa: aina ne samat kasvot mukana, tietyt kasvot ei koskaan.

Mitä voimme tehdä?

Me tarvitsemme joukkoomme uusia, nuoria harrastajia, joilla on innostusta ja virtaa ottaa vastuuta yhdistysten asioista. Vaikka saisimme uusia nuoria harrastajia, niin miten saamme heidät innostumaan paikallisen yhdistyksen oman alueen käytöstä ja siellä aktiivisesta toiminnasta? 

Minulla ei ole vastausta esittämääni kysymykseen, onko sinulla?