GA4 tag

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kaupassa, netissä vai printissä?

Viimeisten vuosien aikana netin rooli on kasvanut voimakkaasti myös matkailuajoneuvojen kaupassa. Miten sinä lähdet etsimään tulevaa matkailuajoneuvoasi?

Tässä artikkelissa käsittelen ostamista vain matkailuajoneuvon kaupan näkökulmasta.

Asiakkaan (=ostajan) ostokäyttäytyminen on muuttunut viimeisen kymmen vuoden aikana todella paljon. Aiemmin ostaja etsi itselleen sopivaan matkailuajoneuvoa myyjän sanomalehti-  tai muista painetuista ilmoituksista. Toinen vaihtoehto oli lähteä etsimään sopivaa harrastevälinettä myyjäliikkeistä. Nykyisin matkustamista myyjäliikkeestä toiseen ei tarvitse tehdä siinä määrin kuin aikaisemmin, koska sopivia kohteita voi etsiä netissä ympäri Suomen, ja miksei myös Euroopan, kotisohvalla istuen. Moni kutsuu nykytapaa ”loistavaksi”, ”superhyväksi”, ”edulliseksi” jne.

Tiedonhaku tehdään verkossa

Hakukonejätti Googlen tekemien lukuisten tutkimusten mukaan ostajan ostotavat ovat muuttuneet vuosien mittaan merkittävästi. Suurin muutos on ollut se, että ostovaiheen alkupäässä ostaja etsii tietoa todella paljon netistä. Ensimmäisen ärsykkeen jälkeen ostaja aloittaa yleensä voimakkaan tiedon haun netistä. Netin selaaminen voi olla valmistajan sivujen katselua, caravan-portaalien (netticaravan.fi, nettikaraani.com) selailua ja/tai erilaisten keskustelupalstojen ja blogien lukemista. Kaikilla näillä on oma merkityksensä ostajan päätöksentekoon. Siksi Google kutsuu tätä vaihetta termillä ZMOT (Zero moment of truth). Eli kyse on tiedonhaun ja sulattelun vaiheesta ennen ostopäätöksen tekemistä.

Pitkä ostoprosessi

Jos myyjäliike ei ole näkyvillä netissä edellä mainitussa ostajan tiedonhakuvaiheessa, on peli monessa ottelussa menetetty. Ostaja hakee itselleen sopivaa kohdetta netistä ympäri Suomen ja tekee päätöksiä kiinnostavimpien kohteiden tutkimisesta sen mukaan, mitä netistä löytyy. Suomalaisten jälleenmyyjien joukosta löytyy sekä hyviä että huonoja esimerkkejä siitä, miten kohteet esitellään verkossa asiakkaille. Uskon vahvasti siihen, että ne kauppiaat, jotka panostavat kohteiden esittelyyn verkossa, ovat voittajia. Sinne mennään kauppoja hieromaan, kuka esittelee myytäviä ajoneuvojaan hyvin verkkosivuillaan. Sosiaalisen medioiden, kuten Facebook ja Twitter, hyödyntäminen on Suomessa matkailuajoneuvokauppiailla vielä harvalla hanskassa. Valitettavasti.  

Myyjäliikkeissä käynti on hyvin tärkeä vaihe ostoprosessia. Sen hetki aikajanalla on vain siirtynyt selvästi myöhäisemmäksi kuin aiemmin, kiitos netin. Sanomalehti-ilmoittelun merkitys on pienentymässä koko ajan. Sen myöntävät sekä myyjät että ostajat.

Matkailuajoneuvon osto on monelle suuri ostos, onhan kyse yleensä kymmenistä tuhansista euroista. Moni aloittaa hankinnan (vaihto tai ensimmäinen osto) miettimisen useita kuukausia ennen lopullista päätöstä. Tähän ostoprosessiin sisältyy monia eri vaiheita. Harva meistä ostaa näin suurta ostosta ”päähänpistona”.

Tulossa

Caravan-lehdessä 1/2015 (ilmestyy 2.1.2015) on artikkelini ”Osta oikein”, jossa tuon esiin niitä tärkeitä asioita, jotka on syytä pitää mielessä matkailuajoneuvon ostossa.

Matkailuajoneuvon ostoon liittyvä juttusarja jatkuu tammikuussa tässä blogissa julkaistavaan matkailuajoneuvojen lisävarustelistan selitysosaan, jossa selvitän teille tarkemmin Caravan-lehdessä listaamiani lisävarusteista.   

Matkailuajoneuvoportaaleja

Netticaravan.fi
Nettikaravaani.com

Miten sinä näet nykyisen ostoprosessin? Lähdetkö liikkeelle netistä vai menetkö heti myyjäliikkeeseen? Kerro siitä meille muillekin alla olevan kommenttikentän kautta.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Matkailuauton vuokraus USAssa


USA:ssa matkailuauton vuokraaminen on hyvin yleistä. Vuokra-autojen tarjontaa on paljon ja laajalti ympäri mannerta. Artikkelin tavoitteena on auttaa ja rohkaista matkailuauton vuokraamista USAssa harkitsevia kohti päätöstä.  Tiedot perustuvat viikon matkailuauton vuokrauksesta USAn Las Vegasista vuonna 2012.  

Varaa matkan suunnitteluun kotimaassa riittävästi aikaa, sillä haave toteutuu varmasti paremmin, kun käytät siihen riittävästi aikaa. Ensimmäiseksi harkitse haluatko vuokrata auton itse netin kautta, vai käytätkö kotimaista matkatoimistoa. Netin kautta vuokraamien sujuu nykyisin vaivattomasti. Hintojen vertailu on helppoa, mutta vie vuokrausprosessi vuokraamon sivuilla siihen asti, että saat hinnan, jossa on kaikki tarvitsemasi asiat. Monen vuokraamon sivulla saa nopeasti hinnan, mutta lopullinen hinta onkin selvästi suurempi kun tarvittavat mailimäärät, lisävarusteet, vakuutukset ja verot on lisätty hintaan. Hintaan vaikuttaa suuresti myös se palautatko auton samaan paikkaan mistä sen otit, vai ajatko vain yhden suuntaisen matkan. Yhden suuntaisen matkan (one way fee) lisämaksu voi olla yllättävän suuri. Kysynnän ja tarjonnan laki toimii myös USAssa: kesäaikaan hinnat ovat korkeimmillaan, muuna aikana edullisia tarjouksia on enemmän.

Tunnetuimpia matkailuauton vuokraamoja USAssa ovat:

- Cruise America, Cruiseamerica.com 
- Camping World, Campingworld.com
- EL Monte Rv, Elmonterv.com
- Motorhome bookers, Motorhomebookers.com
- Fetch Rv rental USA, Fetchrvrental.com

Suomessa matkailuautojen vuokraamispalveluja USAssa välittää karavaanarien hovihankkija Nordic Ferry Center Oyn (Ferrycenter.fi), joka on hoitanut muun muasssa karavaanarien porukkamatkojen järjestelyt ja myös yksittäisten omatoimimatkailijoiden varaukset. Kokemuksemme Nordic Ferry Centerin (NFC) palvelusta olivat kaikinpuolin hyvät. Auton olisi ehkä löytänyt hieman halvemmalla netistä etsimällä, mutta säästynyt aika päätettiin käyttää muun matkan suunnitteluun. Lisäksi NFC vakuutti vuokraamon kaluston olevan noin vuoden ikäistä..

Leiriytyminen kansallispuistoissa on yleistä.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Matkansuunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Hyvä väline reitin suunnitteluun on Google maps (www.maps.google.com), jolla saa laskettua helposti välimatkat ja samalla saa tietoa eri välietappien tarjoamista tutustumismahdollisuuksista. Välimatkat kannattaa laskea heti maileissa (1 maili = 1,6 km), koska vuokrauksen kannalta on tärkeää tietää etukäteen mailimäärä. Useimmat vuokraamot tarjoavat mailipaketteja (esim. 700 mailia = 1 120 km). Ylikilometriveloitusta ei kannata pelätä sillä useimmat vuokraamot eivät palauta käyttämättä jääneitä kilometrejä. Kun tiedät matkan pituuden, ota sitä lähinnä oleva mailipaketti ja maksa ylimenneet mailit vuokrauksen päätyttyä. Yleisin ylimailiveloitus on 0,40 senttiä/maili (n. 20 senttiä/km). USAssa matkailuautoissa on yleensä generaattori, jonka käytöstä veloitetaan vuokraamosta riippuen joko päivä- tai tuntitaksan perusteella esimerkiksi 15 $ vuorokausi tai 3 dollaria tunnilta. Parhaissa tarjouksissa vuokrahintaan sisältyy vapaa generaattorin käyttö.

Varaatpa auton sitten itse tai matkatoimiston kautta, vuokraukseen liittyy melkoinen määrä dokumentteja:
- varausvahvistus, jossa dokumentoitu kaikki varaukseen liittyvät yksityiskohdat
- vuokrausehdot
- hakutodistus (pick-up document), joka allekirjoitetaan autoa haettaessa
- auton kuntotodistus, johon merkitään olemassa olevat naarmut yms.
- vuokrausehtojen hyväksymislomake: sisältää useita kohtia, jotka pitää kuitata nimikirjaimilla
- mahdollisten mukaan otettavien lisävarusteiden lasku
- auton palautuksen yhteydessä saat vielä dropp-off- lomakkeen, jossa on yhteenveto vuokraukseen liittyvistä asioista sekä lasku mm. mailipaketin ylittävistä maileista ja mahdollisesta generaattorin käytöstä

Vuokra-autoa käytettäessä kaukana kotoa on järkevää ottaa vuokrauksen yhteydessä sekä henkilökohtaiset mukavuuspaketit että auton yleinen keittiövarustepaketti. Näihin sisältyy lakanat, peitot, suihku- ja käsipyyhkeet ja kattava auton keittiö- ja astiavarustus. Näyttää siltä, että etenkin keittiövarustus kumuloituu edellisten vuokralaisten jäljiltä erilaisilla lisävarusteilla, joita ei tarvita enää vuokrauksen jälkeen.

Viikon kokemuksen perusteella suosittelen edellä mainittujen perusvarusteiden vuokraamisen lisäksi gps:n ja ulkotuolien vuokraamista. Leirintäalueilla on monesti kiinteät ruokailupöydät olemassa, mutta suomalaiseen tapaan sopii paremmin, että tuolin voi asettaa mieleiseensä paikkaan.

Vahingon varalta

Useimpien vuokraamojen vuokrausehdoissa on tietty dollarimäärä, joka edellytetään vakuudeksi (katevaraus=deposit) vuokrauksen yhteydessä. Tämä tarkoittaa sitä, että luottokortin limiitistä varataan ao. summa ennen vuokrausta. Auton palautuksen jälkeen varaus palautetaan, jos kaikki on mennyt hyvin. Katevaraukseen on hyvä varautua, sillä useimmiten se on vähintään 1000 dollaria. Summa vähentää luottokortin limiittiä vuokrauksen ajaksi. Katevarauksen palautus kestää 5-7 vrk USA-vuokrauksen ollessa kyseessä.

Vuokraamojen ehdoissa on pitkät pykälät ajoneuvovahinkojen osalta. Suurien vuokraamojen vuokraushintoihin sisältyy ajoneuvovahinkojen vakuutukset, useimmiten 1000 dollarin omavastuulla. Mikäli joudut liikenneonnettomuuteen, on vahingosta tehtävä heti ilmoitus poliisille ja vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle kuvien kera. Lisäksi vuokraamoa tulee informoida tapahtuneesta välittömästi. Pienet kolhut ja naarmut eivät edellytä edellä mainittuja toimenpiteitä matkan aikana vaan ne arvioidaan lopputarkastuksen yhteydessä.

Henkilövahinkojen osalta suomalainen vuokraaja on turvattu, jos hänellä on matkavakuutus. Suomen suurimman matkavakuuttajan Eurooppalaisen yksikön päällikön Maija Vatasen mukaan matkavakuutus korvaa äkilliset kehoon kohdistuvat vahingot, joihin kuuluvat myös mahdolliset liikennevahingot. Näin ollen matkavakuutuksen ottanut ei tarvitse erillisiä lisävakuutuksia auton vuokrauksen yhteydessä.

Vuokraamossa täytetään monta paperia.
Kuvaa auto heti

Suosittelen auton kuvaamista jokaiselta sivulta sitä noudettaessa, jotta tarvittaessa on dokumentti siitä missä kunnossa se on vastaanotettu. Vuokraamo antaa myös dokumentin ennen luovutusta syntyneistä autojen ulkoisista vaurioista.

Tarkista ainakin nämä

Autoa haettaessa on hyvä tehdä itselle lista tärkeimmistä asioista siltä varalta, että vuokraamon edustaja ei käy kaikkia asioita läpi.

- auton ulkopinta: kolhut, naarmut
- kaasun täyttö: yleensä riittää lyhyempiin vuokrauksiin etenkin kesäaikaan
- raikas- ja jätevesijärjestelmän kytkennät: missä liitosputket, miten liitetään autoon
- wc:n tyhjennys + kemikaali: tyhjennys hoituu yleensä jätevesiputkijärjestelmän kautta
- jääkaappi/pakastimen toiminta ja kytkeminen
- lämmitys- ja ilmastointijärjestelmän kytkimet ja käyttö
- generaattorin käynnistys/sammutus
- hellan toiminta
- auton virran pääkatkaisin
- sähköliitäntä
- ikkunoiden ja verhojen toiminta
- vuokratut henkilökohtaiset ja keittiövälineet
- auton rekisteritodistus yms. dokumenti
- konepellin avaus ja tärkeimmät täyttökohteet: moottorin- ja vaihteiston öljy, tuulilasinpesuneste
- vararengas ja vaihtovälineet
- etukäteen sovitut lisävarusteet: gps, tuolit yms.


Iso auto vaatii hieman totuttelua.
Totuttele autoon


Suomalaisittain keskisuuri amerikkalainen matkailuauto (29-jalkaa = n. 9 m) on iso. Tästä syystä on syytä totutella rauhassa auton kokoon ja liikkeisiin eri tilanteissa. Etuakselin ja taka-akselin yli 20 cm:n leveysero tuo oman haasteensa ajamiseen hieman epätarkan ohjauksen lisäksi. Suurin osa USAn matkailuautoista on edelleen suurella bensakoneella (V8 tai V10) ja automaattivaihteistolla varustettuja. Valitettavasti moottorit ovat huonovääntöisiä suuresta koostaan huolimatta. Tästä syystä ratin takana istujan on asennoiduttava rauhalliseen ja letkeään etenemiseen.

Jaa tietosi muille

Jos olet jo kokenut saman kuin me, niin ja kokemuksiasi alla olevan kommenttikentän kautta. Kaikki vinkit ja tiedot ovat varmasti hyödyksi niille, jotka suunnittelevat matkailuauton vuokrausta USAssa.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kysymyksiä osamaksu - ja leasingrahoituksesta

Messut on hyvä paikka tutustua uusiin malleihin.

Auton ostajalla on usein monia kysymyksiä rahoituksesta, mutta niitä ei ehditä tai malteta selvittää, kun uusi auto polttelee autohallissa. Tässä artikkelissa on useimmiten kysyttyjä kysymyksiä ja niihin vastauksia rahoitusyhtiörahoituksesta.

Onko rahoitusyhtiöraha kallista?

Rahoitusyhtiöt ovat hyvin kilpailukyisiä autorahoittajia. Useimmiten autoliikkeiden välittämät rahoitukset rahoitetaan rahoitusyhtiössä. Autoliikkeet markkinoivat rahoitusta uusiin autoihin monesti jopa alle pankkilainojen korkotason. Myös käytettyjen autojen rahoitustarjoukset ovat usein todella kilpailukykyisiä.

Mitä muita kuluja koron lisäksi? 

Osamaksu- ja leasingsopimuksissa koron lisäksi ostajalta veloitetaan luotonperustamiskulu, useimmiten 150-200 euroa, ja eräkohtainen käsittelymaksu 8-10 euroa.  Näihin maksuihin sisältyy sopimuksen alkaessa luottopäätös, sopi-muksen perustaminen ja asiapapereiden tulostus ja postitus. Maksuihin sisältyy myös sopimuskauden aikana ostajan maksusuoritusten käsittely, osoitteenmuutokset ja  sopimuksen päättyessä mm. ilmoitusosan postitus ostajalle.

Mitä tarkoittaa kohdevakuus?

Kohdevakuudesta puhutaan silloin, kun rahoitettava kohde on luoton vakuutena. Paras esimerkiksi kohdevakuudesta on auto.

Rahoitetaanko kaikenikäisiä autoja? 

Ei rahoiteta, koska autot ovat kuluvia esineitä. Rahoitusyhtiöillä on auton ikään liittyviä rajoituksia. Useimmiten yli 10 vuotiaita autoja ei enää rahoiteta. Auton ikä vaikuttaa myös myönnettävään laina-aikaan.

Mitä rajoituksia on rahoituksen saannille?

Luotonannon periaatteisiin kuuluu, ettei luottoa myönnetä henkilölle, jonka maksukyky ei ole riittävä luoton hoitami-seen. Syitä luoton hoitokyvyttömyyteen on mm. maksuhäiriöt ja työttömyys. Rahoitettavien autojen osalta rajoituksia on auton iällä (enintään 10 v.) ja käsirahalla, jota edellytetään enemmän kuin 30 %:a, jos auto on yli 4 vuotta.

Mitä eroa on osamaksulla ja leasingillä?

Osamaksurahoitus tähtää kohteen omistukseen rahoitussopimuksen lopussa. Leasing on pitkäaikaista vuokrausta, jolloin vuokralleottaja ei saa autoa omistukseensa vuokrasopimuksen päättyessä.

Mikä on jäännösarvo? 

Osamaksusopimuksessa jäännösarvo on muita maksueriä suurempi viimeinen erä, joka mahdollistaa pienemmät maksuerät luottoaikana.  Auton jäännösarvo on yleensä aina auton markkinahintaa pienempi luottoajan lopussa.

Rahoitusleasing-sopimuksessa ajoneuvolle määritellään myös jäännösarvo, eli euromäärä, joka autosta pitäisi vähin-tään saada myytäessä auto sopimuskauden päätttyessä. Mikäli auton myyntihinta tuolloin ylittää jäännösarvon, palau-tetaan jäännösarvon ylittävä osuus vuokralleottajalle. Jos taas auton myyntihinta sopimuskauden päätttyessä on pie-nempi kuin jäännösarvo, laskutetaan vuokralleottajalta myyntihinnan ja jäännösarvon erotus lisävuokrana. Leasingso-pimusta tehtäessä jäännösarvo pyritään määrittämään tulevaa markkinahintaa alhaisemmaksi.

Mitä etua on jäännösarvosta?

Jäännösarvo pienentää sopimuksen kuukausimaksuja, koska luoton viimeinen erä on muita eriä suurempi. Rahoitus-sopimukseen voi jättää jäännösarvon, jolloin viimeinen maksuerä on esim. 25 %:a kauppahinnasta.

Miksi käsirahaa edellytetään?

Auto on kuluva käyttöesine, jonka arvo laskee. Koska rahoitettava auto on rahoitussopimuksen vakuutena, edellyte-tään osamaksu- ja leasingsopimuksiin ostajan omarahoitusosuutta.  Näin vältetään tilanne, jossa rahoitusmäärä olisi suurempi kuin auton käypä arvo.

Mistä rahat, jos ei ole omaa rahaa?

Vaihtoehdoksi jäänee pankkien myöntämät luotot. Pankkien myöntämissä kulutusluotoissa ei edellytetä omarahoitusosuutta. Näissä luotoissa vakuutena ovat joko reaalivakuudet, henkilötakaukset tai muu pankin hyväksymä vakuus. Osamaksu- ja leasingrahoituksissa edellytetään lähes aina omarahoitusosuutta.

Voiko rahoitussopimuksen katkaista?

Osamaksukauppalain mukaan ostajalla on oikeus maksaa osamaksuluotto pois haluamanaan ajankohtana.

Tuleeko ennenaikaisesta osamaksusopimuksen poismaksusta lisäkuluja?

Ei tule. Korot veloitetaan aina seuraavaan maksuerän eräpäivään saakka. 

Voiko leasingsopimuksen katkaista kesken kauden, mitä kuluja siitä tulee?

Leasing on pitkäaikaista vuokrausta. Useimpien rahoitusyhtiöiden sopimusehdoissa on maininta siitä, että sopimuksen voi katkaista kesken kauden.  Katkaisutilanteessa yleensä peritään katkaisupalkkio, jonka suuruus vaihtelee rahoitus-yhtiöittäin.

Voiko leasingauton ostaa omaksi?

Ei voi, koska leasingsopimuksen mukaan vuokrasopimuksen päätyttyä vuokralleottaja on velvollinen myymään auton kolmannelle osapuolelle, joka useimmiten on autoliike.

Kysy aina omasta pankistasi rahoitustarjous myyjäliikkeen tarjouksen lisäksi. Moni pankki tarjoaa rahoitus- ja vakuutusten osalta keskittämisetuja. Ne kannattaa aina hyödyntää. 

Jäikö joku kysymys vielä askarruttamaan, johon et löytänyt vastausta. Kysy, niin vastaan.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kehitystä tapahtuu

Moderni Edellisestä koeajosta on kulunut jo tovi. Viime viikonloppuna minulla oli mahdollisuus koeajaa Caravan-lehden 6/2014 numeroon uunituore Fiat 2015 alusta ja sille rakennettu Dethleffsin Advantage-malliston matkailuauto.

Kun koeajoon valmistautuu etukäteen lukemalla teknisiä tietoa ja katselemalla netissä olevia kuvia, niin niistä muodostuu jonkinlainen kuva tulevasta kokemuksesta. Sitten, kun auto on hallussa, ja alkaa siihen tutustuminen, tuleekin melkoisia "vau", "ahaa" ja "voi ei" -tunteita. Näin käy aina, merkistä ja mallista riippumatta.

Nyt tehty koeajo ei ollut tässä suhteessa minkäänlainen poikkeus. Kaikkia noita edellä mainittuja tunteita tuli koetuksi. Tänä vuonna erityisesti näyttää siltä, että matkailuautomarkkinoilla tulee uusien mallien rynnistys. Tähän on suurimpana syynä varmasti Fiatin uuden facelift-alustan julkistaminen keväällä. Toinen syy lienee tietynlaisen 
ostajakäyttäytymisen murroksen olevan käynnissä. Ostajat haluavat tuotteilta muutosta aiempaan, joka on ollut monesti vain pieniä muutoksia yksittäisiin detaljeihin.

Suuri muutos teknisesti näyttää nyt olevan puuttoman korirakenteen tulo monen merkin tuotantoon. Sillä päästää kevyempiin autoihin ja estetään kosteusvaurioiden syntymistä. Mielenkiintoista on se, että Hymer-konserni eri merkeillä on eripituisia korin tiiveystakuita samalle tekniikalle. LMC:llä takuu on 12 vuotta/120 000 km ja Dethleffsillä taas 6 vuotta ilman kilometrirajoitusta. Hyvä kehityssuunta on lasikuidun tulo kattoon ja pohjarakenteisiin. Osalla merkeistä sitä on myös peräosassa ja kyljissä.


Nykyajan led-valaisin
Sisustustrendeissä mennään myös kovaa vauhtia nuorekkaaseen suuntaan. Voimakkaita kontrasteja ja näppäriä yksityiskohtia. Vaan koeajossa huomattiin, että kun on oikein näppärä uuden luomisessa voikin tulla käyttäjälle ikävä yllätys. Asioita en voi vielä paljastaa. Voit lukea ne tulevasta lehdestä. 

Sydäntäni lähellä olevat lämmitysasiat ovat myös menossa hyvään suuntaan. Alde on kehittänyt nestekiertoisen lämmitysmaton, jolla saadaan ohjaamoon lisää lämpöä. Koeajetussa autossa oli muutenkin järjestetty ohjaamon lämmitys esimerkillisesti.


Lahti täyttyy karavaanareista rantoja myöten.

Joukolla Lahteen!

Tulevana viikonloppuna tulkaa kaikki kynnelle kykenevät Lahden Caravan 2014 messuille! Taatusti paljon nähtävää ja oheisohjelmaa. Karavaanareille on messutreffit. Lisäksi Lahdessa on muun muassa kalamarkkinat satama-alueella.




Linkki: Lahden Caravan 2014 messut




maanantai 18. elokuuta 2014

No nyt on suorassa!

Tämä on tarina niin monelle tutuksi tulleesta "ostamisen vaikeudesta" ja siitä, että sitkeys palkitaan.


Neliportainen Quattro-malli, kuva Milenco
Kirjoitin toukokuussa matkailuajoneuvojen leiriydyttäessä suoristamiseen liittyvistä asioista. Valittelin jutussa hyvien, riittävän korkeiden ajokiilojen poissaoloa markkinoilta. 

Ostaminen voi olla joskus vaikeata

Kesän aikana sekä kotimaisissa että ulkomaisissa caravan-tarvikeverkkokaupoissa surffailtuani löysin vihdoin löysin etsimäni Englannista: Milencon valmistamat ajokiilat. Naivisti oletin, että voin tilata ne suoraan valmistajalta, mutta ei. Sivuilta ohjattiin Manner-Euroopan jälleenmyyjien sivuille. Suomen kohdalla oli tietona, että Reimo myy niitä. Otin yhteyttä netin kautta Reimon edustajaan ja kyselin, että onnistuisiko ihan ostaa kiilat ja mihin hintaan? Tätä ennen olin yrittänyt tilata niitä Reimon Saksan sivuilta, mutta osto ei onnistu sieltä Suomeen. Kyselin sähköpostilla Reimon edustajalta, että onnistuisiko kuitenkin, jotenkin.  Sain vastauksen, että ei onnistu. Syyksi ilmoitettiin, että ovat liian kalliita tuotavaksi yksittäisinä :-(.

Koska olin mielestäni löytänyt "ne oikeat" otin uudelleen yhteyttä Milencon valmistajaan. Sieltä ystävällinen Nicky-niminen henkilö lupasi välittää pyyntöni Ruotsin edustajalle, joka ottaisi minuun yhteyttä. Yhteydenottoa ei kuulunut. Ihmettelin jo tutuksi tulleelle Nickylle, että kukaan ei ole ollut yhteydessä.

Palveluasenne kohdallaan

Vihdoin alkoi tapahtua. Puhelin soi eräänä heinäkuun aamuna. Soittaja oli Juha Rautakoski Teohydrauli Oy:stä. Hän kertoi saaneensa tiedon ruotsalaiselta caravan tarvikekauppiaalta kiinnostuksestani Milencon ajokiiloihin. Juhalla oli oikea asenne asiaan. Hän halusi ratkaista tarpeeni ja lupasi tilata ne Ruotsista, koska Milenco ei myy niitä suoraan Suomeen. Viikon kuluttua Juha ilmoitti, että ajokiilat ovat noudettavissa heidän Espoon toimipisteestään.

Nähdessäni ajokiilat ensimmäisen kerran säpsähdin: oho, ne ovatkin melko kookkaat. Pituutta 81 cm, leveyttä 25 cm ja korkeus toisesta päästä 21cm. Painoa 3,8 kg/kpl. Hintaa näille testikappaleille kertyi noin 60 euroa. Lopullinen hinta lienee vajaa 80 euroa/pari. Juha Rautakoski nimesi kiilat "Tosimiehen kiiloiksi", minä taas "Äijä kiiloiksi".'

Kokemuksia käytössä


Nyt riittää korkeus normaaliolosuhteissa.
Kiilat ovat neliportaiset (myös kolmiportaisia saatavana). Tasot ovat 4 cm, 8 cm, 12 cm ja 16 cm. Nyt on ostosta jo sen verran aikaa, että käyttökokemusta on kertynyt jonkin verran.

Tässä plussat ja miinukset: 

+ kiiloille on helppo ajaa, koska ne ovat leveät
+ selvä portaat
+ korkeus on riittävä, ylintä porrasta on jo tarvittu
+ kätevä säilytyspussi
+ tukeva rakenne

- vievät tilaa takatallissa aiempia enemmän
- melko painavat
- talvikäytössä lumi voi pakkaantua reikiin 

Testaaminen jatkuu ja kokemuksia kertyy eri leirintäalueiden myötä. Nyt ei enää tarvitse viritellä lisäpaloja kiilojen alle, näin ainakin uskon. Talvikäytön kokemukset ovat vielä edessä.

Huolimatta siitä, että ostamisen alkutaival oli takkuinen, homma päättyi hyvin maaliin.

Jos kiinnostuit ajokiiloista, ota yhteyttä Juha Rautakoskeen/Teohydrauli Oy, Espoo, puh. 09-452 00333. 

Linkkejä
Teohydrauli Oy
Milenco.com
Käyttäjäkokemus Englannista

tiistai 5. elokuuta 2014

Matkailuajoneuvolla Englantiin

Kauniita maalaismaisemia Länsi-Englannissa.
Nyt kun suurimmalla osalla suomalaisista on kesäloma jo takana, on aika kääntää katseet seuraavan vuoden kesälomaan. Tässä tulee hyvä vinkki ensi kesäksi.

Kun suomalainen kertoo käyneensä Englannissa, on kohteena yleisimmin ollut Lontoo tai Edinburgh ja kulkuvälineenä lentokone. Moni ei tiedä, että Englanti on upea automatkailumaa karavaanarille. 

Tämän jutun tavoitteena on rohkaista suomalaisia matkustamaan autolla Englantiin. Tiedot perustuvat omaan matkaamme kesäkuussa 2013, jolloin kiersimme saaren ympäri (n. 2400 km). 

Etukäteen suunnittelu kannattaa aina

Englanti on kompaktin kokoinen maa kierrettäväksi kolme-neljän viikon loman aikana. Saarelle pääsyyn on monia reittejä useasta eri manner-Euroopan maasta muun muassa Belgiasta, Hollannista, Ranskasta ja Tanskasta.  ”Rannalle” on Suomesta monta eri reittiä: Ruotsin ja Saksan tai Tanskan kautta tai suoraan Travemündeen ja siitä kanaalille. Tunnetuin ja nopein reitti on kanaalin ylitys Ranskan Calaisista Englannin Doveriin, kesto 1,5 tuntia.  Directferries.fi –verkkosivusto on hyvä apuväline saarelle meno/paluun suunnitteluun. Sivustolla näytetyt hinnat ovat juuri sen hetken hintoja. Lauttasatamassa juuri ennen laivan lähtöä ostettu lippu on kokemuksemme mukaan kalliimpi. Eniten liikennöidyille reiteille lippuja ei ole pakko ostaa etukäteen, sillä tilaa yleensä on. Etukäteen ostetun lipun hinta on todennäköisesti edullisempi, mutta sitoo sinut tiettyyn vuoroon. Meillä meno- ja paluuylitykset matkailuautolla (7,5 m, 2 henkeä) maksoivat välillä Calais-Dover yhteensä noin 250 euroa. 


Calaisin satamassa on aina väkeä.
Matkailuajoneuvoja otetaan myös Eurotunneli-junaan. Matka-aika on 35 minuuttia, joka on Calais-Dover –lauttamatkaa noin tunnin lyhyempi. Siitä huolimatta meistä tuntui mukavammalta mennä meren päällä kuin sen alla. Eurotunnelin hinnat saa helpoimmin Eurotunnelin nettisivuilta. 

Reitin suunnitteluun Google Mapsin karttaohjelma on hyvä apuväline. Reittisuunnitelmat voi tallentaa ja niitä voi muokata myöhemmin. Palvelu laskee koko ajan myös kokonaismatkan. Toki suunnittelua voi tehdä myös navigaattorilla, mutta Google Mapsin reitin tallennus- ja tulostusmahdollisuus vie voiton.

Lontoossa päästörajoitusalue

Mikäli suunnittelet matkaa Lontoon seudulle, huomioi varsin laajalle alueelle ulottuva moottoriajoneuvojen päästörajoitusalue (LEZ-zone). Mikäli autosi moottorin päästönormi on Euro 4-taso tai sitä parempi – kaikki kunnossa. Mikäli se on pienempi, selvitä LEZ-sivustolta rajoitukset/sakkomaksut. Päästörajoitusalueella on kameravalvonta. Jos ajoneuvo ei ole rekisteröity järjestelmään, käyttäjä saa 100 punnan sakon/päivä. Ulkomaalainen voi rekisteröidä autonsa LEZ-järjestelmään jutun lopussa olevan linkin kautta. Rekisteröinti edellyttää auton tietojen syöttämisen valmiille lomakkeelle ja kopion rekisteriotteesta ja päästötiedosta. Rekisteröinti on maksuton.  Muutaman viikon kuluttua tulee kotiin kirje, jossa ilmoitetaan rekisteröinnin onnistumisesta.

Leirintäalueita riittää

Leirintäalueita Englannissa on pinta-alaan nähden moninkymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.  Englannissa on kaksi suurta karavaanarijärjestöä: The Caravan Club (CC) ja The Camping and Caravanning Club (CCC). Jäsenmaksu on molemmissa noin 50 puntaa ja kummallakin järjestöllä on hyvät nettisivut, joilla on paljon hyvää informaatiota. Niiden kautta leirintäalueiden varaus toimii hyvin. Caravan Clubilla on aktiivinen keskustelupalsta, josta kyselimme vinkkejä matkaamme varten ennen lähtöä.


Oxfordin leirintäalue, josta bussiyhteys kaupungille.
Näiden järjestöjen nettisivujen kautta varatut leirintäalueet täyttivät hyvin odotuksemme yhtä poikkeusta lukuun ottamatta (Southsea Leisure Park, Portsmouth). Paikat olivat siistejä, vastaanotto ystävällistä ja suurimpien kaupunkien läheisyydessä julkiset liikenneyhteydet toimivat hyvin. The Caravan Clubin omat jäsenalueet ovat hyvin verrattavissa meidän yhdistysten omiin alueisiin. 

Matkan aikana ihmettelimme hieman sitä, että kesäkuun alussa moni Caravan Clubin jäsenalue oli varausjärjestelmän mukaan täynnä - paikkoja ei ollut vapaana. Saimme vastauksen paikallisilta: varausjärjestelmän varjopuoleksi on havaittu se, että moni varaa paikkoja koko vuodeksi etukäteen, eikä sitten peruuta niitä esteen sattuessa = ”no show” -ilmiö. Caravan Club on tiukentanut otettaan tämän asian korjaamiseksi.

Hyviä jäsenetuja myös suomalaisille

Me liityimme jo Suomessa The Caravan Clubiin voidaksemme tehdä muutamaan tärkeimpään paikkaan (mm. Lontoo) itse varauksen. Toki soittamalla asia olisi myös hoitunut. Sähköpostivaraukset eivät näyttäneet olevan isäntien suosiossa,  jos varausjärjestelmä oli käytössä. Caravan Clubin jäsen saa mahtavan uuden jäsenen tietopaketin, josta oli paljon apua matkan aikana.  Lisäksi jäsen saa jäsenlehdet ja sähköpostikirjeitä ajankohtaisista asioista vähintään kerran kuussa. Liityimme vielä toiseenkin järjestöön matkan aikana saadaksemme varausmahdollisuuden haluamaamme paikkaan matkan varrella. Suosittelen lämpimästi Caravan Clubiin liittymistä, jos suunnittelet matkailuajoneuvomatkaa Englantiin.

Abbey Woodin leirintäalue lähellä Lontoota.
Lontoon alueella on kaksi hyvää leirintäaluetta, molemmat Caravan Clubin jäsenalueita: Crystal Palace ja Abbey Wood . Molemmat alueet sijaitsevat hyvien julkisten yhteyksien päässä Lontoon keskustasta. Me majoituimme Abbey Woodiin, joka on 40 minuutin junamatkan päässä Lontoon keskustasta. Crystal Palace on hieman lähempänä.  Julkisen liikenteen päiväkortti maksoi vain 8 puntaa per henkilö. Abbey Wood on erittäin hyvä ja siisti leirintäalue.

Havaintoja leirintäalueista:

- alueille opastus teiden varsilla melko vähäistä, navigaattorista suuri apu
- alueiden vastaanotot ovat auki yleensä vain 8-17, eivät siis niin myöhään, kuin Suomessa on totuttu
- suuremmilla alueilla paikkoja myöhään tulijoille portin vieressä
- paikkavarausten tekoa etukäteen suositellaan
- varaudu tekemään paikkavaraus puhelimitse, sillä kaikilla alueilla ei ole nettivaraus käytössä
- tuloaikaa kysytään usein varausta tehdessä
- leirintämaksun keskihinta alle 25 euroa sisältäen sähkön, maksu maksetaan alueelle tullessa 
- lähtöaika alueelta yleensä klo 12.00, ilmoitetaan selvästi vastaanotossa
- Eu-standardi sähköliittymissä
- vanhemmilla alueilla voi olla rajoituksia sähkön käytössä ampeerimäärien osalta
- kohteliaisuussyistä käännä ajoneuvo, jos mahdollista niin, että oven suunta on sama kuin naapureilla
- alueilla on yleensä langaton maksullinen nettiyhteys
- britit vastaavat, jos kysytään, mutta eivät ole itse kovin aloitteellisia jutun aloittajia leirintäalueilla
- suuremmilla alueilla tervehtiminen on väkinäistä

Ajaminen ja liikkuminen Englannissa

Oikeanpuoleiseen liikenteeseen tottuneelle kuljettajalle ja miksei myös matkustajalle, Englannin vasemman puoleinen liikenne on aluksi melkoinen kulttuurishokki. Vastaantulevan liikenteen hahmottaminen kuljettajalle ojan puolelta, kiertoliittymissä ajaminen, normaali risteysajo ja ryhmittyminen edellyttää ensimmäisten päivien aikana erityistä ja suurta tarkkaavaisuutta. Muutaman päivän jälkeen ajo alkaa sujua. Siltikään en suosittele tuudittautumista muutaman viikon matkan aikana siihen, että ”osaan tämän homman kuten kotimaassa.” Suurien ajoneuvojen ohittaminen on haaste, kun kuljettaja ei näe vastaantulevaa liikennettä. Samoin kiertoliittymissä oikealta tulevan liikenteen näkeminen on matkailuautossa melko hankalaa. Näissä tilanteissa apukuljettajasta on korvaamaton apu.

Englanti on kiertoliittymien ”äiti maa”. Tästä syystä suurimpia moottoriteitä lukuun ottamatta kiertoliittymiä on keskimäärin 4-5 km välein. Tämä hidastaa matkan tekoa melkoisesti. Ajettu matka tunnissa jää monessa tapauksessa 50-60 kilometriin. Asia on syytä huomioida reittien suunnittelussa. Kiertoliittymiä on monen kokoisia. Suurimmat ovat nelikaistaisia ja liikennevalo-ohjattuja, pienimmät suuren pyöreän pöydän kokoisia. 

Karttoihin merkityt punaiset kantatiet ovat usein kaksikaistaisia yhteen suuntaan. Sinisellä merkityt moottoritiet ovat joko kolmi- tai nelikaistaisia. Saaren itä- ja länsirannikolla olevat kantatiet ovat varsin kapeita ja mutkaisia, joissa matkailuajoneuvolla ajaminen vaatii tarkkaavaisuutta. Teillä kyllä pärjää maltillisella ajotavalla. Tiet ovat hyväkuntoisia ja erityisesti Edinburghista Walesin rannikolle johtavat tiet muistuttavat korkeuseroiltaan ja mutkaisuudeltaan Itävallan teitä. 

Havaintoja tieliikenteestä:

- ajoratamerkintöjä runsaasti, joita kannattaa seurata etenkin kiertoliittymiin tultaessa
- kaistaviivan lisäksi teillä on vähän koholla olevia heijastimia (cat eyes), jotka hohtavat pimeällä ja näyttävät tien keskiviivan, mutta osuvat kapeilla teillä usein matkailuauton renkaan alle aiheuttaen lisätärinää
- ajovalojen käyttökulttuuri todella huono, jopa erittäin sateisella säällä autot ajavat valta- ja moottoriteillä vain seisontavaloilla tai kokonaan ilman valoja, joka on selvä haitta moottoriteillä autojen havaitsemisessa erityisesti sadesäällä
- matkailuautoilijat tervehtivät vastaan tullessa, mutta vaunuilijat eivät tervehdi matkailuautoilijaa


Stonehengen esihistoriallinen monumentti Wiltshiressa.
Englanti matkailumaana matkailuajoneuvolla ylitti kaikki odotuksemme. Maisemat ovat kauniita ja vaihtelevia, tiet hyväkuntoisia, liikennekulttuuri hyvä ja ihmiset ystävällisiä. Mitä karavaanari voi muuta toivoa? Suosittelen lämpimästi Englantia ensi kesän automatkailun kohdemaaksi manner-Euroopan sijaan.

Oletko jo käynyt automatkalla Englannissa?

Jaa kokemuksesi alla olevan kommenttikentän kautta, jotta saamme jaettua hyötytietoa mahdollisimman monelle ja laajalla kokemuksella.

Linkkejä:
Laivareittejä ja hintoja  http://www.directferries.fi 
Eurotunnelli:http://www.eurotunnel.com/uk/home/
Google Maps: http://maps.google.fi
Lontoon Lez-alue: http://www.tfl.gov.uk/roadusers/lez/default.aspx 
Caravan Club Uk: http://www.caravanclub.co.uk
Camping and Caravanning Club: http://www.campingandcaravanningclub.co.uk/

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ne tärkeät painoasiat


Pituus 7,5 m, Alde-lämmitys+alaslaskettava vuode =>
paino lähellä 3500 kg ilman matkustajia.
Suurin osa suomalaisista matkailuautoista on rekisteröity henkilöauton ajokortilla ajettavaksi, jolloin kokonaispaispaino saa olla enintään 3500 kg. Jos omistat matkailuauton, oletko koskaan punninnut sitä normaalein matkustusvarustein? Yllätys voi olla melkoinen. 

Matkailuautojen painoasiat ovat tulleet viime vuosina Suomessa esiin eri tavalla kuin aiemmin. Syy tähän on se, että moni eurooppalainen autonvalmistaja on ryhtynyt merkitsemään aiempaa tarkemmin kaikki tehtaalla asennettujen lisävarusteiden painot auton vaatimustenmukaisuustodistukseen (CoC), joka on tärkeä dokumentti autoa rekisteröitäessä.  Suomessa käytännön muuttuminen on aiheuttanut sen, että uusien matkailuautojen kantavuudet ja sen myötä rekisteriin merkittävien henkilöiden määrä on joissain tapauksissa vähentynyt esimerkiksi neljästä kolmeen. Tehtaat tyypittävät autot minimivarustein ja useimmiten Suomeen tulevien autojen perusvarustus on selkeästi tätä parempi, jolloin myös auto on painavampi. Esitteissä esitetään kuitenkin yleensä massa ajokunnossa -rivillä tehtaan tyyppiyksilön paino.  

Etuteltan puheissa (karavaanarit.fi) käytiin kiivasta keskustelua asiasta tänä keväänä erään integroidun auton myynti-ilmoituksen ympärillä, kun painoksi ilmoitettiin yli 3500 kg ja maksimiajonopeudeksi 100 km/h.  

Termit tutuiksi

Matkailuautojen painoihin liittyy muutamia termejä, jotka on hyvä tuntea. Omamassa on pelkän auton paino ilman kuljettajaa ja jäljempänä ilmoitettuja tavaroita ja nesteitä.  Omamassa -termi on korvautumassa termillä massa ajokunnossa. Tähän painoon sisältyy perusauton lisäksi kuljettaja (75 kg), täysi polttoainetankki, moottorin voiteluaineet ja jäähdytysneste, työkalut ja mahdollinen vararengas. Matkailuautojen painoon lasketaan myös 90 % käyttövesisäiliön ja kaasupullojen sisällöstä.

Kokonaismassa on auton valmistajan rakenteellisen kestävyyden määrittämä paino, jota ei kuormattuna saa ylittää. Kantavuus taas ilmoittaa sen määrän kiloina, joka autoon voidaan lastata ihmisinä ja tavaroina. Kantavuus saadaan vähentämällä kokonaismassasta massa ajokunnossa -paino. Usein kantavuus käsitetään niin, että se tarkoittaa vain tavaroita. Kantavuuteen lasketaan kuitenkin mukaan myös autossa istuvat henkilöt (pl.kuljettaja), jotka näin ollen vähentävät mukaanotettavien tavaroiden kilomäärä, jos kokonaispainoa ei haluta ylittää. Laskennalliseksi henkilön massaksi arvioidaan 75 kg, josta 7 kg on matkatavaraa.

Ajokorttisäädökset

Suurimmalla osalla matkailuautojen kuljettajista on taskussaan B-luokan ajokortti, joka oikeuttaa ajamaan enintään 3500 kg painoista ajoneuvoa tai ajoneuvoyhdistelmää ja jossa on kuljettajan lisäksi tilaa enintään kahdeksalle henkilölle. Yli 3500 kg ajoneuvojen kuljettamiseen tarvitaan C-luokan ajolupa, joka tunnetaan kuorma-autokorttina. Nykyisin C-luokassa on kaksi vaihtoehtoa. C1-kortti oikeuttaa ajamaan ajoneuvoa, jonka kokonaismassa on yli 3500 kg, mutta enintään 7500 kg ja jossa on kuljettajan lisäksi tilaa enintään kahdeksalle henkilölle. Perinteisellä kuorma-autokortilla (C) voi ajaa C1-korttia painavampaa (7500 kg) ajoneuvoa ja joissa on kuljettajan lisäksi tilaa enintään kahdeksalle henkilölle. Henkilöauton kortin omistaja voi suorittaa C1-kortin autokoulussa reilulla 800 eurolla.


Euroopassa on yhtenevä ajokorttiluokitus. Ensimmäinen asiaan liittyvä direktiivi on annettu jo vuonna 1980, jossa määritettiin henkilöautokortilla ajettavan ajoneuvon suurimmaksi painoksi 3500 kg. Direktiivien vieminen kansallisiksi laeiksi on vienyt aikansa. Lisäksi direktiiveissä on myönnytyksiä, jolloin maat ovat saaneet/saavat tehtailla omia säädöksiään tiettyihin direktiivin ehtoihin. Esimerkiksi Saksassa ennen 1.1.1999 myönnetyllä B-kortilla saa ajaa jopa 7500 kg painoista ajoneuvoa.

Teoria ja käytäntö

Tyyppihyväksyttyä matkailuautoa rekisteröitäessä myyjä osoittaa katsastusviranomaiselle tehtaan vaatimustenmukaisuustodistuksen, CoC:n (Certificate of Conformity). Tästä todistuksesta ilmenee muun muassa sallittu henkilömäärä kuljettajan lisäksi. Jokainen rekisteriin merkitty matkustaja vähentää kantavuutta tässä laskennassa 75 kg (68 kg+7 kg tavaraa), joten 1+3 hengelle rekisteröitävän matkailuauton kantavuuden on oltava vähintään 225 kg, jolloin mukaan mahtuisi vain 21 kg muuta tavaraa.  Käytännössä kuitenkin vaaka ratkaisee ylittyykö auton rekisteriin merkitty kokonaispaino vai ei. Jos neljälle rekisteröidyssä autossa on vain kaksi henkilöä ja vähäinen määrä tavaraa kokonaispainon ylitystä ei todennäköisesti tapahdu. Jos neljälle rekisteröidyssä matkailuautossa matkustaa nelihenkinen perhe lomatavaroineen raikas- ja jätevesitankit täynnä niin 3500 kg kokonaispaino ylittyy melko varmasti. 

Kirjava esitystapa esitteissä

Uuden auton ostaja voi tutustua matkailuauton painoihin esitteistä, jos ne on niihin merkitty. Pieni selailututkimus Suomessa eniten rekisteröityjen merkkien esitteisiin muutama vuosi sitten osoitti, että painojen esittämiskäytäntö on hyvin kirjavaa. Esitteistä löytyy termit omamassa ja/tai massa ajokunnossa ja kokonaispaino, mutta autojen mukavuuspakettien ja yksittäisten lisävarusteiden painot ilmoitetaan vaihtelevasti. Massa ajokunnossa–rivin laskentaperusteet vaihtelevat merkeittäin. Jollain merkillä painoon sisältyy yksi kaasupullo, toisella kaksi. Jollain merkillä taas mukaan lasketaan myös kaapelikela, toisella taas ei.  

Parhaiten painoasiat ilmaistaan Bürstnerin, Dethleffsin ja Hymerin esitteissä, joissa on myös kaikkien lisävarusteiden painot ilmoitettu. Adria ilmoittaa luopuneensa lisävarusteiden painojen ilmoittamisesta 2011–esitteissä yhteispohjoismaisuuteen vedoten. 


Kun kaikki romppeet on laitettu autoon kiinni tehtaalla,
on painoa kertynyt melkoisesti.
Dethleffsin maahantuojan edustajien mukaan suomalaiset esitteet ovat käännöksiä tehtaan kotikielisestä versiosta. Tehtaat punnitsevat autot omalla tavallaan ja tästä syystä myös painojen sisältö voi olla erilainen eri merkeillä. Olisi toki hyvä, että käytäntö olisi sama kaikilla, mutta näin vain ei ole. 

- Auton mukana tuleva tehtaan CoC -todistus ratkaisee kuitenkin käytännössä sen mitä kyseinen yksilö varusteineen painaa ja kuinka monelle henkilölle auto voidaan rekisteröidä Suomessa. Sen mukaan meidän on elettävä, muistuttaa Pilvi Uoti-Briganti Dethleffsiltä.

- Dethleffsin myyjä saa auton tilauksen yhteydessä meiltä tiedon auton painosta varusteineen ja sen tulevan rekisteriin merkittävän henkilömäärän. Tieto on siis myyjän käytössä ja uskomme, että hän sen myös ilmoittaa ostajalle kaupantekovaiheessa, kertoo Uoti-Briganti. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja kauppa tehdään oikeilla tiedoilla ja ymmärryksellä. Vastuu tietojen antamisesta on aina myyjällä.

Tehtaan Suomen edustajan rooli painoasioiden viestinnässä on merkittävä. Jälleenmyyjien koulutukseen on panostettu tämän asian tiimoilta. Esimerkiksi Dethleffsin tehtaan näkökulmasta muuttunut CoC-todistuksen käytäntö ei ole suuri asia, mutta Suomessa se sitä kuitenkin on, koska moni auto on varusteltu Keski-Euroopan tyyppiversioita paremmin ja näin ollen ne ovat myös painavampia. 

Tehdasvarusteina vai jälkiasennuksena?

Uuteen autoon tulee usein paljon lisävarusteita, joista osa on tehtaalta tulevia erilaisia mukavuuspaketteja joko alustaan tai matkustamoon liittyen ja osa asennetaan Suomessa myyjäliikkeen toimesta. Usein auton esitteessä olevassa painoluvussa ei ole mukana maakohtaisten vakiovarusteiden painoja. Suomessa monen merkin maahantuoja on sopinut vakiovarusteeksi erilaisia varustepaketteja tehtaan kanssa. Näistä yleisimmät ovat alustaan liittyvät etumatkustajan turvatyyny, vakionopeuden säädin, sähkötoimiset peilit ja sivuikkunat. Matkustamoon liittyvät vakiopaketit ovat myös usein vakiona Suomen tuotavissa malleissa: esimerkiksi ilmalämmitykseen liittyvä sähkövastuksellinen lämmitin, sähkölattialämmitys, eristetty ja lämmitysvastuksellinen harmaavesisäiliö, hyttysverho-ovi ja tv-teline. Nyrkkisääntönä voi pitää, että esimerkiksi Fiat-alustaan voi tulla helposti 100-150 kiloa esitteen omamassa -kilomäärään lisää erilaisista maahantuojan vakiovarusteeksi tilaamista varusteista. 

Tyypillisimmät Suomessa asennettavat lisävarusteet ovat markiisi, pyöräteline ja ilmastointilaite. Näistä kertyy painoa noin 85 kiloa, joka pienentää todellista, vaa´alla todennettavaa kantavuutta tehdasvarusteiden lisäksi. Mielenkiintoista on se, että Suomessa asennetut lisävarusteet eivät pienennä CoC-todistuksessa ilmoitettua kantavuutta, jonka perusteella määräytyy auton sallittu henkilömäärä kuljettajan lisäksi. 

Moni matkailuauto voidaan rekisteröidä kokonaispainoltaan joko 3500 kiloiseksi tai 3 850 kiloiseksi tai jopa sitä suuremmaksi. Tieto tästä mahdollisuudesta löytyy yleensä esitteestä. Kyse on ostajan valinnasta. Jos auto rekisteröidään yli 3 500 kiloiseksi, kuljettajalla täytyy olla vähintään C1-luokan ajolupa ja ajonopeus alenee 100:sta 80:een kilometriin tunnissa. Paljon ulkomailla matkustavien on myös syytä selvittää maakohtaiset rajoitukset yli 3 500 kiloisten autojen osalta. 

Todellisuus on karu

Nelihenkinen perhe ostaa neljälle hengelle rekistöröidyn matkailuauton, jonka massa ajokunnossa on esitteen mukaan 3050 kg. Tähän painoon sisältyy auton paino tyhjänä, lisättynä mahdollisella varapyörällä, vakiotyökaluilla, kaikki nesteet (öljyt, jäähdytin yms), polttoainesäiliö täynnä, tuorevesisäiliö ja kaasupullot 90 %:sti täynnä ja 75 kiloinen kuljettaja. Auton vakiovarustukseen sisältyy sekä alustaan että matkustamoon kuuluvia varustepaketteja. Suomessa autoon asennetaan vielä markiisi, ilmastointilaite ja pyöräteline yhteensä 85 kg.  Kun auton raikasvesisäiliö täytetään ja mukana on kaksi täyttä kaasupulloa, auto painaa punnituksessa 3285 kg. Todellista kantavuutta kolmelle matkustajalle ja heidän tavaroilleen jää vain 215 kg. Jos kuljettajan lisäksi autossa on kyydissä yksi aikuinen ja kaksi nuorta sekä heidän lomatavaransa (liinavaatteet, astiat, tv, vaatteet, polkupyörät jne) 3500 kilon kokonaispaino ylittyy varmasti todellisuudessa. 

Ylipaino tien päällä

Mitä tapahtuu, kun poliisi punnitsee tien päällä ylikuormatun matkailuauton? Poliisilta saadun tiedon mukaan jos auton rekisteriin merkitty kokonaispaino ylittyy tien päällä tehdyssä tarkastuksessa, on kyse rekisteriin merkityn kokonaismassan ylittämisestä, ei ajoluparikkomuksesta. Jos taas kuljettaja ajaa yli 3500 kiloiseksi rekisteröityä matkailuautoa B-kortilla, on kyse ajoluparikkomuksesta. Ylipainoisella autolla ajamisesta seuraa 3-9 päiväsakon sakkorangaistus, keskimäärin sakko on 6 päiväsakkoa. 

Julkisuudessa puhutaan usein, että poliisilla on jokin toleranssi ylipainoihin puuttumisessa. Näin ei kuitenkaan ole, laki on laki ja sen rikkomisesta seuraa rangaistus. Suomalaisella poliisilla on kuitenkin toivottavasti sen verran pelisilmää, että ylipainoisen matkailuauton matka ei keskeydy tarkastuspisteeseen, jotta tavaroita ei tarvitsisi jättää tielle. Poliisin mukaan Suomessa on inhimillisempi käytäntö käsitellä tämän tyyppisiä rikkeitä, kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Tarkkana kaupanteossa

Tein muutama vuosi sitten uuden auton ostaneille pienen kyselyn painoasioiden esilletuomisesta kaupanteon yhteydessä. Kyselyn tuloksen mukaan myyjät eivät ota painoasioita aktiivisesti esille kaupantekotilanteessa. Tehtaiden edustajien näkemys taas on se, että myyjät kertovat painoasioista. Oli niin tai näin, myyjän pitäisi aina aloittaa myyntikeskustelu ostajan auton käytöstä: kuinka monta matkustajaa, kuinka paljon tavaroita, tehdäänkö koti- vai ulkomaanmatkoja? Lisäksi myyjän tulisi laskea viimeistään ostajalle annettavaan kirjalliseen tarjoukseen kaikki autoon tulevien varusteiden painot tiedossaan olevan massa ajokunnossa -painon lisäksi, jotta ostaja saa oikean kuvan auton todellisesta kantavuudesta käytössä. Pahimmassa tapauksessa myyjän ilmoittama henkilömäärä ei toteudu autoa rekisteröitäessä. 

Kun kaupan kohteena on yli 7,5 metrinen matkailuauto, on sen ajaminen henkilöauton ajokortilla usein vaakalaudalla. Tiettyjen suurehkojen matkailuautojen mainoksissa on ollut erikseen maininta "voi ajaa B-kortilla". Tämän tyyppinen mainonta antaa helposti tietämättömälle ostajalle sen kuvan, että autossa on hyvin kantavuutta monen ihmisen ja heidän tavaroidensa kuljettamiseen. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. 

Ostajilla on myös vastuunsa. Heidän on syytä suhtautua kriittisesti esitteiden painotietoihin ja pyytää myyjältä kaupankohteena olevan auton oikeat painotiedot. Lisäksi ostajan on arvioitava mukana kulkevien käyttötavaroiden ja henkilöiden painot ja näin selvittää ylittyykö auton kokonaispaino. Ostaja on se, joka maksaa mahdolliset päiväsakot ylipainosta, ei myyjä. Lisäksi runsas ylipaino matkailuautossa heikentää selvästi ajo-ominaisuuksia, etenkin talviolosuhteissa. Paras tapa selvittää auton todellinen paino on käydä lähimmällä katsastusasemalla punnitsemassa auto joko normaalein käyttötavaroin tai lomavarustein pakattuna. Jos arvelet jo autoa ostaessasi, että 3500 kilon kokonaispaino todennäköisesti ylittyy normaalikäytössä, suorita suosiolla C1-kortti ja osta kantavuudeltaan suurempi alusta.

Millaisia kokemuksia sinulla on matkailuautojen painoasioista? Kerro niistä kommenttikentässä, niin saadaan aikaan hyvä keskustelu.

Linkit:
Ajokorttiluokat (Trafi.fi)
Sakkolaskuri (Poliisi.fi)




maanantai 30. kesäkuuta 2014

Mistä rahat matkailuajoneuvon ostoon?

Rahoituksen saaminen matkailuajoneuvon hankintaan on nykyisin helppoa, koska kuluttajille on tarjolla runsaasti hyviä ja erilaisia rahoitusvaihtoehtoja. Vaihtoehdoista ei kuitenkaan olla kovinkaan hyvin selvillä. 


Harvalla matkailuajoneuvon ostajalla on tilillään kaikki hankintaan liittyvät eurot. Onneksi rahoitusvaihtoehtoja riittää. Tunnetuimmat rahoitustavat ovat vakuudellinen pankkilaina ja myyjän kautta saatava osamaksurahoitus. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja. Vuokraaminen (leasing) on hyvin harvinaista yksityishenkilöiden keskuudessa.

Pankista saatavat kulutusluotot

Pankit tarjoavat matkailuajoneuvojen hankintaan sekä vakuudellista että vakuudetonta lainaa. Jos sinulla on vapaana vakuuksia, kuten asunto-osake tai kiinteistö ja rahoitusasemasi pankissa on hyvä, saat lainan mitä todennäköisimmin edullisemmin kuin ilman vakuuksia otettavan lainan. Vakuudellisissa kulutusluotoissa pankki ei edellytä kohteen osalta omarahoitusosuutta, jos lainamäärä on kohtuullinen ja maksukyky kunnossa. Pankkilainan kuukausierä on myös joustavasti sovittavissa ja lainan takaisinmaksuun voi tarvittaessa sopia taukoja.

Pankit myöntävät myös vakuudetonta kulutusluottoa erilaisiin tarkoituksiin, joko kerta- tai jatkuvana luottona. Vakuudettoman lainan maksimi euromäärä on yleensä pankkilainaa pienempi ja luoton hinta on vakuudellista luottoa hieman korkeampi.  Pankin kautta otettu vakuudeton laina on kuitenkin yleensä aina edullisempi kuin erilaiset tarjolla olevat pikalainat. Laina-ajat ovat vakuudellista luottoa tiukemmat.

Osamaksurahoitus myyjäliikkeestä

Myyjäliikkeiden kautta saatava osamaksurahoitus on ollut vuosikymmeniä hyvä rahoitustapa. Kilpailu pitää huolen siitä, että autokaupan lisäksi myös matkailuajoneuvokaupassa on lähes jatkuvasti kilpailukykyisiä rahoitustarjouksia tarjolla. Kiinteä korko vaihtelee tällä hetkellä (6/14) keskimäärin 2-7 % välillä. Muun muassa J.Rinta-Jouppi Oy vauhdittaa kauppaa 1,9 %:n korkotarjouksella ja Best-Caravan uusien Hobby-autojen kauppaa jopa 0 %:n korolla.

Laina-aika ja käsirahavaatimukset vaihtelevat hankittavan kohteen iän mukaan. Luoton perustamismaksu on 100-200 euroa ja käsittelymaksu 5-8 euroa/kk. Näihin maksuihin sisältyy sopimuksen alkaessa luottopäätös, sopimuksen perustaminen ja asiapapereiden tulostus ja postitus. Maksuihin sisältyy myös sopimuskauden aikana ostajan maksusuoritusten käsittely, osoitteenmuutokset ja sopimuksen päättyessä muun muassa ilmoitusosan postitus ostajalle. Osamaksun kokonaiskorko vaihtelee keskimäärin välillä 6-9 %. Kokonaiskorkoon lasketaan mukaan perustamiskulu ja kuukausittain veloitettavat käsittelymaksut.

Osamaksussa on kolme hyvää ominaisuutta: kiinteä korko, ajoneuvo on pääasiallisena lainan vakuutena ja lainassa on vapaa poismaksumahdollisuus. Kuukausierää voi säädellä jättämällä sopimukseen suurempi viimeinen erä. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin oltava tarkkana, että ajoneuvon arvo on aina oikeasti suurempi kuin viimeinen erä. Rahoituksen avulla monen unelma toteutuu hieman aikaisemmassa vaiheessa.

Luottoajan pidennys esimerkiksi vuodella on vaihtoehto suuremmalle viimeiselle erälle. Kummallakin vaihtoehdolla on vaikutuksia luoton kokonaiskustannuksiin, joten itselle sopivin vaihtoehto kannattaa laskea pankkien ja rahoitusyhtiöiden verkkosivuilla olevilla laskimilla.

Keskittäminen kannattaa

Pankki- ja vakuutusyhtiöt tarjoavat aktiivisesti asiakkailleen keskittämisetuja. Selvitä etukäteen, mitä etuja saat omalta pankiltasi ja vakuutusyhtiöltäsi ja toimi sen mukaisesti myyjäliikkeessä. Myyjäliikkeet tarjoavat mielellään omien sopimuskumppaniensa rahoitus- ja vakuutustuotteita, mutta ne eivät useinkaan ole paras vaihtoehto sinun ajoneuvohankintaasi.

Osamaksurahoituksen ABC

Matkailuajoneuvon osto rahoituksella on nykypäivää. Yleisin rahoitusmuoto on osamaksu, jonka suosio on kasvanut vuosien varrella. Myyjäliikkeet ja rahoitusyhtiöt ovat olleet aktiivisia rahoituksen tarjoajia. Osamaksurahoitukseen liittyviä kysymyksiä ja ennakkoluuloja on paljon. Selvitimme niistä tärkeimmät.

1) Onko rahoitusyhtiöraha kallista?

Rahoitusyhtiörahoitus on hyvin kilpailukyistä.  Matkailuajoneuvojen myyjäliikkeet markkinoivat rahoitusta monesti jopa alle pankkilainojen korkotason. Myyjäliikkeiden tarjoamat rahoitukset siirtyvät sopimusteknisesti rahoitusyhtiöille.

2) Minkä ikäisiä ajoneuvoja rahoitetaan?

Koska matkailuajoneuvot ovat kuluvia esineitä, rahoitusyhtiöillä on auton ikään liittyviä rajoituksia. Uusiin ja vähän käytettyihin ajoneuvoihin saa jopa kuuden vuoden maksuajan.  Yli 11-vuotiaisiin ajoneuvoihin ei myönnetä enää osamaksurahoitusta. Näihin ajoneuvoihin tarjotaan yleensä vakuudetonta kulutusluottoa.

3) Mitä rajoituksia on rahoituksen saannille?

Luottoa myönnetä henkilölle, jonka maksukyky on rahoitusyhtiön arvion mukaan riittävä luoton hoitamiseen. Syitä luoton hoitokyvyttömyyteen on mm. maksuhäiriöt ja työttömyys. Rahoitettavien autojen osalta rajoituksia on auton iällä (yleensä enintään 11 v.). Käsirahaa edellytetään uusiin ajoneuvoihin vähintään 20 % ja käytettyihin vähintään 30 %. Ehdot voivat vaihdella rahoitusyhtiöittäin.

4) Miksi käsirahaa edellytetään?luvasta omaisuudesta, jonka arvo laskee. Koska ajoneuvo on luoton vakuutena, rahoitusyhtiöt eivät voi rahoittaa ajoneuvoja täydestä arvostaan. Käsirahalla varmistetaan, että luoton määrä ei ylitä ajoneuvon käypää arvoa missään tilanteessa.

5) Voiko sopimuksen maksaa pois kesken sopimuskauden?

Ostajalla on oikeus katkaista (lunastaa) osamaksusopimus haluttuna päivänä. Rahoitusyhtiö laskee lunastushinnan asiakkaan haluamalle eräpäivälle. Lunastushintaan lasketaan jäljellä oleva pääoma, korot ja kulut. Mikäli laskua ei makseta eräpäivänä, lunastushinta kasvaa vähintään seuraavan erän korkojen ja kulujen verran.

6) Ulkomaille vienti

Osamaksuauton ostaja on auton rekisteriotteessa haltija. Auton vienti Suomen rajojen ulkopuolelle edellyttää omistajan lupaa (rahoitusyhtiö tai autoliike). Lupa myönnetään yleensä aina, jos sopimuksen maksuerät ovat ajan tasalla ja vakuutukset voimassa. Lupa on määräaikainen. Ulkomailla lähtevien on syytä pyytä lupa hyvissä ajoin ja varmistaa myös kohdemaassa tarvittava vakuutusturva, koska kaikissa maissa suomalainen kaskovakuutus ei ole voimassa.

7) Mitä vakuuutuksia tarvitaan?

Rahoitusyhtiöt edellyttävät liikennevakuutuksen lisäksi ajoneuvon vakuuttamista kaskovakuutuksella.

Osamaksurahoituksen ja pankkilainan ominaisuuksia


osamaksu
pankkilaina
matkailuajoneuvo pääasiallisena vakuutena
X

erillinen vakuus lainaan

X
uusille ja käytetyille ajoneuvoille
X
X
omistusoikeus heti

X
omistusoikeus sopimuskauden päättyessä
X

ei edellytetä käsirahaa

X
luoton jäännösarvomahdollisuus
X

kiinteä korko
X

vaihtuva korko (pääasiallisesti)

X
mahdollisuus lyhennysvapaisiin

X
luoton poismaksumahdollisuus kesken kauden
X
X
mahdollisuus edulliseen kaskovakuutukseen
X


Linkkejä: